10: Kauheita epäilyksiä

 

Nyt luetussa jaksossa tapahtuukin paljon. Sen alussahan lukijalle alkaa selvitä, että Emilia on päättänyt mennä naimisiin Dean Priestin kanssa. Ja pitkään vaikuttaakin siltä, että näin todella käy. Mutta toisaalta lukijan annetaan ymmärtää, kuinka katastrofaalinen virhe moinen olisi. Ja toisaalta tällaisten romaanien dynamiikkaa tunteva lukija aavistaa, että ihan niin asia ei kuitenkaan tule menemään.

Lukijalle ja Emilialle annetaan aikaa. Elisabet-täti, joka hyväksyy naima-aikeen muutenkin pitkin hampain, antaa ehdottoman ehdon, että ennen Emilian 20. syntymäpäivää ei häitä vietetä. Ja siihen on vielä vuosi.

Dean Priest, jolta eivät massit ole kesken loppumassa, vetää taskustaan suhteellisen voittavan kortin Emilian lopulliseksi valloittamiseksi: hän ostaa heidän tulevaksi kodikseen Aution talon, josta tyttö on aina haaveillut, joskin sen piti esiteiniunelmissa olla hänen ja Teddyn asumus. Yksi kesä kuluu taloa rempatessa ja sisustaessa. Siitä ollaan tekemässä boheemipariskunnan eksentristä unelmakotia. Sivuhuomiona on muuten mielenkiintoista, miten aikakausi näkyy Montgomeryn tekstissä juuri taloasioita käsiteltäessä: Emilia ajattelee jossain vaiheessa suoraankin, että vanha talo ei ole miellyttävä tai viihtyisä, se kantaa liikaa aiempaa painolastia. Pitää saada tehdä oma talonsa puhtaalta pöydältä. Vasta silloin se voi olla täysin asukkaidensa näköinen. Tämä on eteenpäin katsovan, varhaismodernin näkemyksen ilmentymä. Vastakkainen nykypäivän idyllikäsitykselle, jossa talolla nimenomaan pitää olla historiaa, ajan patinaa, ajan kerroksia.

Emilian ja Deanin kihlausaika sujuu siveissä merkeissä, vaikka he ovat suuren osan ajasta kahden kesken talolla. Tietenkään 1920-luvun nuortenkirjassa ei ollut voinut mitä tahansa käsitellä, mutta Montgomery mainitsee erikseen ja poikkeuksellisena seikkana, etteivät nämä kaksi ole vieläkään edes suudelleet toisiaan. On jotenkin kärjistetyn epäuskottavaa, että varsinkaan 42-vuotias ja ilmeisen naisenkipeä Dean tyytyisi tällaiseen asiaintilaan, mutta kun tätä tarkemmin miettii niin Montgomery haluaa tässä alleviivata tämän tuulesta temmatun suhteen teoreettisuutta, fantasiamaailmanomaisuutta. Niin Dean kuin Emiliakin tahoillaan, joskin eri tavoin, kuvittelevat sen fantasiamaailman. He haluavat uskoa siihen: heihin itseensä onnellisena pariskuntana asuttamassa romanttista taloa romanttisine puutarhoineen.

Skenaariossa ei ole mitään käytännöllistä. Ei ole mitään viitteitä sen suuntaan, mitä tuossa talossa tultaisiin tekemään. Ei puhuta esimerkiksi tulevista mahdollisista lapsista sen enempää kuin että Laura-täti huomauttaa Priestin suvussa esiintyvän mielisairautta ja Emilia vakuuttaa, ettei se tule periytymään. Deanin ei kai massiensa puolesta tarvitse tehdä oikein yhtään mitään ja Emilia kai sitten kulkisi siinä siivellä.

Mutta koko taloremppahommien ja niitä seuraavan talven ajan Emiliaa vaivaa kauhea epäilys, jota oikein alleviivataan lukijalle. Hän on tekemässä virheen. Kaikki tässä Dean-skenaariossa on periaatteessa hyvin, muttei sitten kuitenkaan. Lukijalle tehdään selväksi, ettei Emilia oikeasti rakasta Deania vaan Teddy Kentiä. Lukija saa järsiä kynsiään odottaessaan ratkaisua pattitilanteeseen.

Jotenkin hyytäväkin kohta tarinan tässä vaiheessa on se, jossa Dean näyttää Emilialle uudesta talosta paikan, johon on ajatellut tämän kirjoituspöytää. Emilia hämmentyy ja toteaa aiheellisesti luulleensa, ettei Dean halua hänen enää kirjoittavan. Tämä taas vastaa suoraan vain pelänneensä, että kirjoittaminen kiinnostaisi Emiliaa enemmän kuin hän itse ja että nyt kun lupaukset on luvattu, saa tuleva vaimo toki kirjoittaa niin paljon kuin lystää.

Mutta Emiliaa ei enää kiinnosta kirjoittaa. Onnettomuus ja Deanin sen jälkeinen manipulointi ovat tehneet tehtävänsä ja vilkkaasta sielusta tahdottomana kohtaloonsa kulkeutuvan zombin.

Paitsi että niin ei tietenkään voi olla, pidemmän päälle.

Eräänä huhtikuun iltana Emilia menee katsomaan Autiota taloa, joka on ollut talven omissa oloissaan. Hän vajoaa synkkiin mietteisiin muistellessaan Teddyä, jonka on juuri ilmoitettu tulevan kesäksi Blair Wateriin. Yhtäkkiä Emilia sitten näkee Nancy-tädiltä saadussa peilipallossa vision: Teddy on menossa laivayhtiön lippuluukulle! Hän on ostamassa lippuja Kanadaan! Ja hän ei saa tehdä niin!

Valtameren takaa Emilian mystinen käsi kurottautuu vetämään Teddyn pois lippujonosta.

Pian saadaan tietää, että laiva jolla hänen piti tulla on haaksirikkoutunut törmättyään jäävuoreen. (Aijaa?!)

Emilian pitää mennä rouva Kentin puheille saadakseen varman tiedon, oliko Teddy tuossa laivassa. Ei tietenkään ollut. Mutta yhä vihamieliselle rouva Kentille Emilia saa tunnustettua sen, minkä lukija on tiennyt koko ajan: hän rakastaa Teddyä. Ja saa nyt muotoiltua sanoiksi senkin, ettei ole menossa naimisiin Dean Priestin kanssa.

Sitten seuraa kaikenlaista draamaa. On aavistettavissa, että Dean suhtautuu Emilian ilmoitukseen kihlauksen purkamisesta passiivis-aggressiivisesti. Mutta jotain hyvää hän tekee ehkäpä tahtomattaan, halutessaan loukata: kertoo oikeasti pitäneensä sitä Emilian romaania aika hyvänä, haukkuneensa sen vain, jotta saisi tytön itselleen.

Vittu mikä mulkku!

Tämä tunnustus mahdollistaa kuitenkin sen, että Emiliassa alkaa kipinöidä kirjoittamisen hinku uudestaan.

Sitten Teddy tulee kotiin. Mutta voi kuulkaa, mitään ihanaa rakkauden renessanssia siitä ei ainakaan vielä seuraa, vaikka lukijan edessä roikotetaan pariakin potentiaalisen romanttista kesäyön kohtausta.

Kaikki puhuvat ja tuntevat toistensa ohi. Emilia on varma, ettei Teddy rakasta häntä, vaikka tietääkin nyt itse rakastavansa tätä. Perry on jälleen kosinut Emiliaa ja saanut viimeiset rukkasensa tyyliin "nyt jos lopetat niin voimme vielä pysyä ystävinä". Ilse on tunnustanut Emilialle rakastaneensa koko ajan Perryä (minähän tiesin!) Mutta Emiliasta tuntuu, että Teddy suo enemmän huomiota hehkuvan kauniille Ilselle kuin hänelle.

Kaikki on aivan sotkussa, mutta onhan sentään kirjoittaminen ja Dean Fucking Priestistä päästy eroon.

Kirjaa ja sarjaa jäljellä satakunta sivua. Periaatteessahan tässä alkaa olla jo selvää, kuka saa kenet, mutta kysymys kuulunee, haluaako Montgomery noudattaa sitä kaavaa vai heittäytyä vittumaiseksi. Ette sitten spoilaa, edes rivien välissä!