6: Kiplingin kissa

 

Nyt luetussa jaksossa Emilia saa mullistavia uutisia: suvun painostuksen seurauksena Elisabet päästää hänet sittenkin Shrewsburyyn kolmen vuoden jatko-opintoihin eli eräänlaiseen aikansa high schooliin. Tietysti hopeareunuksella on aina pilvi ja ehtona on ensinnäkin se, että Emilia asuu Ruth-tädin luona ja tämähän on vielä monin verroin hirveämpi elämän ja nuoruuden vastainen hahmo kuin Elisabet konsanaan. Toinen, Elisabetin itse keksimä ehto on, että vastineeksi opiskelumahdollisuudesta on Emilian luovuttava "juttujen" kirjoittamisesta näiksi kolmeksi vuodeksi. Tähän Emilia ei voi missään nimessä suostua ja iskee dramaattisesti hanskat tiskiin, mikä yllättää Elisabetin: tämä oli automaattisesti olettanut keksineensä ovelan juonen, jonka avulla saa tytön jättämään joutavan kirjoittelun.

Jimmy-serkku esittää sovittelevan ehdotuksen, että entä jos Emilia luopuisi vain fiktion kirjoittamisesta. Hän saisi siis kirjoittaa vain juttuja, jotka eivät ole epätosia. Tämä kompromissi hyväksytäänkin. Sen puitteissa runot hyväksytään, samoin kuin tietysti pisteliäät luonnekuvat, mistä harrastuksesta vanhempi sukupolvi ei olekaan tietoinen.

Joka tapauksessa kouluvelvoitteiden yhdistyessä Ruth-tädin laatimaan kodinhoitovelvollisuuksien työleiriin on ilmeistä, ettei fiktiolle paljoa aikaa Shrewsburyssa olisikaan. Ja vanhoja ystäviähän ei ole lainkaan sallittua tavata, vaikka nämä aloittavatkin jatkokoulutustiensä samaan aikaan. Pojat ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä ja Ilsekin saa Ruth-tädin taloon porttikiellon sekoiltuaan pari kertaa liikaa.

Ennen kouluun lähtöä Emilia tapaa vielä Dean Priestin, joka on tapansa mukaan menossa talveksi ulkomaille, koska fyrk finns. Nyt tie vie Egyptiin. Tarinan tässä vaiheessa Priest näyttää alkavan tajuta, että 14-vuotiaalla tytöllä saattaa olla muutakin mielessään kuin mennä aikanaan naimisiin hänen kanssaan. "Vuosien kuluttua Emilian rakkaus olisi ihmelahja - jollekin toiselle miehelle", Dean miettii synkästi. Hän myös kritisoi Shrewsburyyn kouluun menoa niin hatarin perustein, että ne voi tulkita vain mustasukkaisuudeksi ja haluksi katkaista rakkaan lintusen siivet ennen kuin se lentää pois. Mutta mitä eläinvertauksiin tulee, Emilia nokittaa (ka-ching!) sanoessaan dramaattisesti mutta viisaasti: "Minä olen kuin Kiplingin kissa, kuljen omaa villiä polkuani ja heiluttelen villiä häntääni missä ikinä haluan."

Kuinkahan suurelta osin kissa tietynlaisen länsimaisen ajattelun romanttisena fetissieläimenä muuten on peräisin Runotytöistä? Näistä kirjoistakin käy ilmi se suomalaisille tuttu tosiseikka, että agraarikulttuurissa kissa on ollut hyötyeläin, jota tuskin on vaivauduttu edes nimeämään. Emilia on kuitenkin kissatyttö jos kuka. Hän rakastaa niitä yksilöinä ja samastuu niihin. Itseään hän vertaa kissaan muuallakin sarjassa.

Shrewsburyssa Ruth-tädin luona Emilian elämä on tietysti ankeaa kuin kuvitella saattaa. Ja sitten taas toisaalta ei. Hän on sellaisessa iässä ja sellaisten mahdollisuuksien äärellä, että ankean tädin mahdollisuuksiensa mukaan kasaamat esteet ovat vain hidasteita. Aina on pieni kappale omaa elämää elettävänä velvoitteiden ulottumattomissa. Aivan kaikkialle ei tädin valvova silmäkään yllä.

Sitä paitsi Emilialla on kuitenkin "Murrayn katse" ja muut lähes maagilliset voimansa, joiden avulla selättää paitsi Ruth-tädin niin myös kateelliset koulukiusaajat pahantahtoisen Evelyn Blaken johdolla. Emilia ei olekaan nuortenkirjan klassinen kiusattu ulkopuolinen vaan selviää kaikista tällaisista konflikteista lopulta voittajana. Kun vuotta vanhempi Evelyn nokittelee koululehteen lähetetyn runon hylkäämisellä, saa Emilia saman runon julkaistua puutarha-alan lehdessä ja palkkioksi kahdella dollarilla siemeniä! Ajan versio näkyvyydestä? Ja kun Evelyn melkein saa uskoteltua bestis-Ilsen piirtäneen Emilialle viikset tämän nukahdettua ja välit uhkaavat mennä poikki, kertoo maaginen yliaisti Emilialle, ettei Ilse ole voinut olla sellaisen teon takana - kuten ei olekaan. Sitten tehdään itkuinen sovinto.

Emilia kiinnostaa tottakai poikia, mutta suhde Teddyyn on nyt lukemassani jaksossa latentissa vaiheessa. Ruth-täti yrittää kovasti markkinoida Emilialle hieman vanhempaa Andrew-serkkua, jonka ainoana miespuolisena sallitaan saatella tätä kotiinkin. Emilia vain pitää kiltin kömpelöksi kuvailtua Andrewia toivottoman tyhmänä eikä ole sentin vertaa kiinnostunut.

Lukemani jakson lopussa Emilia ajautuu avoimeen konfliktiin Ruth-tädin kanssa, kun tämä kokee Emilian salailleen osallistumistaan koulunäytelmään. Ensi-illan alla olisi täti sen kieltämässäkin, mutta ei rohkene tajutessaan, että sitä myöten peruuntuisi koko näytelmä. Sisuuntunut Emilia vetää kaikkien aikojen roolisuorituksen ja saa kotiin palattuaan huomata tädin sulkeneen mielenosoituksellisesti talon ovet häneltä. Yhtä mielenosoituksellisesti hän itse kävelee keskellä yötä seitsemän mailia kotiin Uuteen Kuuhun ja käy vielä valveilla olevan Jimmy-serkun kanssa rauhoittavan kehityskeskustelun, jonka seurauksena kävelee samat seitsemän mailia takaisin. Nuorena sitä jaksaa! Mutta on selvää, että tässäkin taistelussa Ruth-täti jää häviäjän asemaan. Kirjasarja hahmottuu yhä selvemmin lempeäksi ja sympaattiseksi sankarifantasiaksi, jonka voittamattomalle päähenkilölle lukija toivoo kaikkea hyvää.