5: Musta koira ja teiniromantiikkaa

 

Shared with Friends; Except: martti varjonen, rimmanvanhemm

Eli nyt olen siirtynyt sarjan toiseen kirjaan Runotyttö maineen polulla, alkukielellä Emily Climbs. Suomenkielinen nimi antaa olettaa kirjallista tunnustusta tulevan vielä tämän romaanin mittaan, alkukielinen taas viittaa hitaampaan kiipeämiseen taiteellisen kasvun askelmia. On selvää, että ainakin opettaja Carpenter valmentaa Emiliaa siihen omaan aika särmikkääseen tyyliinsä: Emiliasta tuntuu, että mitä paremmin hän kirjoittaa, sitä pahemmin opettaja häntä haukkuu. Hän ei itse syytä tähän täysin ymmärrä, mutta lukija tietysti ymmärtää, että suhteessaan aidosti lahjakkaaseen oppilaaseen Carpenter toimii ankaran kustannustoimittajan tavoin ja haluaa jalostaa hyvästä vielä paremman, karsia laiskuudet ja maneerit. Kirjallisuushistorian valossa on myös selvää, että opettajan näkökulmasta goottilaisissa fantasioissaan elävä Emilia on liian harrastunut asioihin, joilla ei ole mitään käyttöä kuvatun aikakauden kirjallisessa maailmassa. On vähän epäselvää, mihin aikakauteen Runotytöt tarkalleen sijoittuvat, mutta sen voi paikantaa 1900-luvuksi ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Kakkosromaaniin lukija johdatetaan näennäisen seesteisissä arkielämän kuvauksen merkeissä - Uuden Kuun asujaintenkin keskinäiset suhteet ovat melko hyvällä tolalla - mutta pinnan alla on useita ratkaisuaan odottavia jännitteitä. Ensinnäkään Elisabet-täti ei ole päästämässä Emiliaa Shrewsburyyn jatko-opistoon. Tytön koulumenestyksen ja oppimishalun huomioiden absurdilta tuntuva ratkaisu, mutta Anna Shirleystä poiketen Emilia elää vanhan ja vakavaraisen suvun vaikutuspiirissä eikä hänellä ole mitään taloudellista pakkoa kouluttautua. Hyviin naimisiinhan Annakin lopulta vain päätyi, vaikka ehti välissä tehdä jonkin aikaa palkkatyötä.

Kirjan alkuvaiheissa Emilia täyttää 14 ja on selvää, että jo tässä vaiheessa melko monia ihmisiä kiinnostaa ennen kaikkea hänen tuleva avioliittonsa. Tästä häiritsevästä teemastahan kirjoitin jo aiemmin. Elisabet-täti harmistuu, kun Emilia ei erikoisesti pidä Oliver-sedän neljä vuotta vanhemmasta Andrew-pojasta. Siinä olisi ollut hyvä avioliitto! Emilia itse ei tajua, mistä koko hommassa oli kysymys.

Toinen hieman vanhempi kosijatarjokas on haluttu ja himoittu kaupunkilaispoika Geoff North, joka landella käydessään päätyy saattelemaan Emiliaa hartauskokouksesta kotiin pussailemaan pääsemisen toivossa, saa tylyt rukkaset ja levittelee sitten juttuja Emiliasta "oikeana villikissana". Hänellähän on kylillä muutenkin vähän huono maine, joka osittain heijastuu estottomasta bestiksestä Ilse Burnleystä. Ollaan kuulemma käyty alasti kuutamouinnilla, vaikka oikeasti olikin alushameet päällä! Kuka senkin edes näki ja juorun liikkeelle pisti?

Emilian todellinen realisoitumistaan yhä odottava ihmissuhdetriangeli pyörii kuitenkin kolmen keskenään hyvin eriparisen kaksilahkeisen ympärillä. Pahin rasti on ilman muuta Dean Priest, joka palaa ulkomaanmatkalta maisemiin ja kyttää Emiliaa itsestäänselvänä tulevana omaisuutenaan. Tässäkin Montgomery on kirjoittanut sinänsä uskottavasti Emilian olemaan tajuamatta, mitä miehen mielessä on. Omasta näkökulmastaan Emilia on vielä pikkutyttö verrattuna Deaniin, joka on aikuinen luottoystävä. Kellyn ukon ohella kuitenkin myös lukija on tässä kohtaa jo täysin tietoinen siitä, että Dean katsoo tulevan avioliiton olevan jo päätetty. Selkävaivainen mies ei liene elämässään paljoa naisten huomiota saanut, joten rakastuminen nuoreen likkaan on psykologisesti uskottavaa. Samalla se johtaa kuumottaviin tilanteisiin. Dean on jopa mustasukkainen Teddylle, jonka näkee piirtävän kaikkiin piirroksiinsa jotain Emiliasta. Deanin mielestä pojan ei kannattaisi kajota hänen omaisuuteensa. Tämän hän sanoo eräässä kohtauksessa aivan suoraan. Mikähän soppa tästäkin vielä syntyy?

Lahjakas, itsevarma pyrkyri Perry on tietysti hänkin edelleen sitä mieltä, että saa Emiliasta aikanaan itselleen riittävän arvokkaan Murray-vaimon. Tätäkään jo päätettyä avioliittoa Emilia ei ihan allekirjoita. Hänhän on muutenkin päättänyt, ettei mene kuunaan naimisiin. Perry on kyllä menossa Shrewsburyyn vaikka sitten joutuisi tekemään töitä opintonsa rahoittaakseen.

Emilian ja Perryn välillä ei tunnu todellista kemiaa olevan. Heidän välisensä asiat tuskin ovat vielä tässä, mutta nyt lukemassani jaksossa olen enemmänkin aistivani jotain syntyvän Perryn ja räiskyvän Ilsen välillä, vaikka vielä tässä vaiheessa nämä kaksi lähinnä riitelevät keskenään ja Ilse käyttää kaikki kortit solvatakseen Perryä sivistymättömäksi maalaistolloksi.

Ilse osoittautuu synnynnäisen lahjakkaaksi näyttelijäksi, ja häntä Shrewsbury kutsuu ilman muuta. Blair Waterissa hän on omiaan aiheuttamaan skandaaleja. Erään kerran hänen huhutaan todistaneen kotitalonsa pihalla, että pystyy nostamaan toisen jalkansa kasvojensa korkeudelle toisella jalalla seisten! Onneksi kukaan ulkopuolinen ei ollut näkemässä, paitsi tietenkin toinen juoruilevista rouvista.

Montgomery kuvaa paljon pikkukylän kollektiivista katsetta, joka suuntautuu murrosikäisiin tyttöihin erityisen julmana ja arvioivana. Pitkässä luvussa Emilia kuuntelee vaatekomerossa kahden vieraisille saapuneen leidin yksityiskohtaista ruodintaa hänen omista puutteistaan ja arveluttavista tekemisistään. Siinä nämä alastonuinnit ja Ilsen voimisteluliikkeetkin esiintyvät. Läpivalaisu on armoton ja pakottaa Emilian tekemään jälkeenpäin oman arviointinsa omasta ruumiistaan ja sielustaan. On toki asiallisesti ottaen kauheaa, että hän edes joutuu tekemään niin, vaikka osaakin suhteellistaa kylänharakoiden sanomaa ja arvioida itseään omilla kriteereillään.

Lukemani jakson suurin draama näytellään eräänä kesäyönä, kun Emilia onnistuu hartaustilaisuuden päätteeksi tulemaan lukituksi tyhjään kirkkoon ukkosyönä. Taas väkevä goottilainen trooppi! Salamat leimahtelevat ja vanhat kammotarinat tulevat mieleen.

Eikä kirkko tokikaan ole tyhjä! Kauhun paikka, kun Emilian käsi tapaa yhtäkkiä jotakin, minkä hän sitten ymmärtää koiraksi. Se on hullun herra Morrisonin musta koira ja kirkossa on myös herra Morrison itse. Tämä vanhanpuoleinen mies on menettänyt järkensä jo aikoinaan, kun nuori Annie-vaimo kuoli vain muutaman viikon avioliiton jälkeen.

Siitä asti on Morrison Annietaan etsinyt ja nyt hän päättelee löytäneensä tämän kirkosta, mutta kyseessä on Emilia. Kun järkensä jättänyt ukko jahtaa pitkällisesti tyttöä ympäri kirkkoa, alkaa kohtauksessa olla jo raiskausyrityksellä pelottelun meininki. Tosin Morrisonista todetaan, ettei tämä ole koskaan tehnyt tytöille muuta pahaa, mutta koskenut epämiellyttävästi kyllä. No, siinä on varmaan jo ihan tarpeeksi uhkaa ja näin tarinat tunteva Emilia tilanteen kokeekin.

Pelastajaksi saapuu Teddy, jota Emilia on improvisoidusti huutanut apuun. Improvisoidusti ja absurdisti, sillä pojan koti on noin mailin päässä ja Teddy huoneessaan nukkumassa.

Silti hän kuulee Emilian avunhuudon unensa läpi! Tämä lienee se tämän kirjan spekulatiivinen kohtaus? Teddy kiirehtii paikalle ja osaa neuvoa Emilialle kirkonoven avainten sijainnin. Ulkoilmassa tilanne laukeaa ja Morrisonkin saadaan vakuuttuneeksi siitä, ettei Annie tänäkään yönä ollut hänen ulottuvillaan.

Seuraa lyhyt hetki kaunista teiniromantiikkaa, kun säikähdyksestä toipuvaa Emiliaa lohdutellessaan Teddy uskaltautuu sanomaan Emilialle, että tämä on maailman suloisin tyttö.

Mutta juuri kun pitäisi suudella, saapuu paikalle Teddyn sairaalloisen omistushaluinen äiti. Romanttisen hetken keskeytymisestä ärsyyntynyt Emilia latoo rouvalle varsin suorat sanat koskien sitä, kuinka toimiva ratkaisu äiti-poika -suhteen ylläpitämisessä tällainen neuroottinen läheisriippuvuus on.

Myöskään Teddyä ei äiti ole päästämässä jatko-opintoihin eikä hyväksy tämän kuvataideharrastusta, koska kokee näidenkin asioiden olevan itseltään pois. Tässä ovat epäilemättä tulevan draaman keskeiset ainekset, yhdistettynä taustalla väijyvään Pönttöselän hahmoon.

Lukija lukee eteenpäin erittäin kiinnostuneena.